Paahdettu rosolli Rekolan juureksista

Rosolli eli sallatti on perunasta, porkkanasta ja punajuuresta valmistettu salaatti, joka perinteisesti on ollut tarjolla joulu- ja juhlapöydässä. Ja syksyn alkuvaiheessa, kun juurekset ovat parhaimmillaan, ei ole rosollin voittanutta. Perinteisesti rosollin juurekset on keitetty, pilkottu ja tarjottu vaahdotetun kermakastikkeen kera. Kokeile vaihteeksi rosollia, joka on paahdettu uunissa ja jonka kastikkeena on öljypohjainen marinadi. Maut mehevöityvät kun rosolli saa imeytyä. Paahdettu rosolli sopii hyvin myös savukalan lisäkkeeksi.

Hyvät ja mehevät juurekset antavat rosollille maun. Syksyllä ja joulun alla kotimaiset juurekset ovat parhaimmillaan. Käytä rosolliin oman juuresmaan satoa tai pirkanmaalaisten tuottajien juureksia. Jos omaa juuressatoa ei ole, valmista paahdettu rosolli esimerkiksi Rekolan Puutarhan juureksista. Rekolan Puutarha sijaitsee Kangasalla, Rekolan biodynaamisen maatilan yhteydessä, Längelmäveden Heposelän rannalla. Puutarhan juurekset, vihannekset, kaalit ja yrtit ovat biodynaamisesti luomuviljeltyjä, joten puutarhalla on Eviran myöntämä luomusertifikaatti sekä kansainvälinen Demeter-sertifikaatti. Puutarhan tuotteet kasvavat avomaalla vuoroviljelyn periaatteiden mukaan. Lannoitteena puutarha käyttää laadukasta kompostoitunutta karjanlantaa. Tuotteet ovat laadukkaita ja maku on mahtava. 

Ainesosat 

  • 400 g Rekolan puutarhan porkkanoita
  • 300 g Rekolan puutarhan punajuuria
  • 3 rkl rypsiöljyä
  • 2 Rekolan puutarhan sipulia
  • 3 kotimaista omenaa

Marinadi

  • ½ dl rypsiöljyä
  • 1 rkl balsamicoa
  • ½ tl suolaa
  • ¼ tl rouhittua mustapippuria
  • ripaus sokeria
  • ½ tl kuivattua siankärsämöä

Ohjeet

Paloittele kuoritut porkkanat ja punajuuret lohkoiksi tai reiluiksi viipaleiksi. Pyöräytä ne rypsiöljyssä ja laita uunipellille niin, että punajuuri ei värjää porkkanaa. Paahda juureksia uunissa 225 asteessa 20-25 minuuttia, kunnes ne ovat napakan kypsiä. Sekoita marinadin aineet keskenään. Viipaloi kuoritut sipulit ja laita niiden joukkoon 2 rkl marinadia. Anna marinoitua 30 minuuttia. Lohko omenat. Jos käytät suomalaisia omenoita, niitä ei tarvitse kuoria.

Sekoita kevyesti hiukan jäähtyneet juurekset ja kaada päälle loppu marinadi. Lisää joukkoon myös marinoidut sipulit. Anna jäähtyä ja maustua. Lisää joukkoon omenat hiukan ennen tarjolle laittoa, jotta eivät värjäännyt punajuuresta. Tarjoa joulupöydän tai savukalan lisäkkeenä. Maku voimistuu, kun juurekset saavat maustua marinadissa.