14.6.2012

Lähellä retkellä – Missä lähiruoka kasvaa ja kuka sitä jalostaa

Maanantaina 4.6.2012 retkeilimme Kangasala-Laitikkala-Pälkäne suunnalla mukanamme ravintolan ja tukun ammattilaisia. Tarkoituksena jo toista kertaa näyttää ostoista vastaaville, missä ja kenen toimesta ruokaa tuotetaan. Ensimmäinen askel hyvässä logistiikkaketjussa kun on, että tuottaja ja ostaja löytävät toisensa, puhumattakaan siitä arvosta mitä saa kun pääsee tutustumaan ruoantuottajiin. Minuun se vaikuttaa ainakin aina positiivisella tavalla.
Tästä eteenpäin ajatukset vievät Rekolan biodynaamisesta myslipussista Rekolan tilalle Kangasalan Heponiemeen, jossa on viljelty biodynaamisesti 70-luvulta lähtien. Viljelyssä on erilaisia kasviksia ja leipomo tuottaa omasta viljasta Demeter-merkittyjä leipiä. Biodynaamista viljelyä kuvataan heidän omilla internet-sivuillaan mm. näin. ”

Biodynaamisessa viljelyssä korostetaan omavaraisen ja omaleimaisen tilakokonaisuuden merkitystä elintarvikkeiden tuotannon perusyksikkönä. Tilakokonaisuus muodostaa oman ekosysteeminsä, joka lisää maaseutuluonnon monimuotoisuutta. Kokonaisuuteen kuuluvat tilan maitten, viljelykasvien ja kotieläinten lisäksi myös ihmiset ja koko tilaa ympäröivä luonto. Eläinten riittävä liikkumavapaus on yhtä tärkeä kokonaisuuden osa kuin vaikkapa tilalla järjestettävät vuodenaikajuhlat, jotka kohottavat irti arjesta ja antavat voimaa tarttua jokapäiväisiin askareisiin”. Iso kiitos Henrille, Joonalle ja tilan vanhalle isännälle tilan esittelystä.

Vierailimme myös Armas perheen luona Pikonlinnassa, jossa hyvä valikoima paikallisia ja kotimaisia tuotteita kasvaa hurjaa vauhtia. Armas pikaruokala on vastikään avannut myös pikaruokalan Tampereen Kauppahallin, jossa saa terveellistä, mukaan otettavaa lähipikaruokaa. Ja ne leivonnaiset! Ihana tiskillinen Pikonlinnassa leivottuja tuotteita. Rönnvikissä, Pälkäneen Laitikkalassa, meidät otti tuttuun tapaan vastaan tilan emäntä Eila Rönni, jonka joukkoineen valmistaman lounaan nautimme ensin. Ja oi mikä ihana yllätys, kaikkien muiden paikallisten herkkujen kanssa pöytään oli katettu aamulla kerättyä, tuoretta parsaa muutaman kilometrin päästä. Tilaviinien valmistuksessa Rönnvik on yksi Suomen suurimmista ja palkituimmista viinitiloista. Makumatka Laitikkalassa jatkui Katajan lihan Kesänmaku myymälään, jossa tiskissä tarjolla herkkusuille oli kesäisiin grillihetkiin tuoretta viljapossua eri muodoissa; pihveinä, kyljyksinä, leikkeinä marinadissa tai ilman. Maistiaisia tarjottiin ja ostoksiakin tehtiin. Palvipossua olimme herkutelleet jo Rönnvikin pöydässä. Viimeiseksi kävimme Syrjysen Strutsitilalla. Erittäin mielenkiintoinen paikka, jossa on myös aina yhtä mukava vierailla. Kuuluisa tila on tietysti strutseista, mutta tilalla on myös luomuna kasvaa highlander-karjaa. Tilalla on lukuisten eläinten ja kahvilan, sekä myymälän lisäksi nykyään myös teurastamo, todellista lähilihaa siis! Ja vierailla saa.
Kiitos kaikille osallistuneille ja Heikille isännöinnistä, kiitos maaseudun kehittämisrahastolle toimiemme mahdollistamisesta ja kaikille yhteistyökumppaneille, yhteistyöstä ja avunannosta. Uusia retkiä suunnitellaan jo :). Mutta ensin jatketaan Herkkujen Suomen suunnittelua.


 Mukavaa kesää kaikille! Toivottelee Anette


”Hankkeista kasvun eväitä maaseudulle”