21.7.2016

Lähiruokaa suurtapahtumiin?

  • 0

Partiolaisten suurleiri ROIHU2016 on meneillään. Yhdeksän päivän ajan Evon retkeilyalueella Hämeenlinnassa seikkailee 17 000 leiriläistä. Organisaatiot ylipäätänsä ja kaikki ruokajärjestelmät erityisesti ovat mielestäni kiinnostavia. Innostuksen huumassa suunnittelen hetken soittavani leirin elintarvikehuoltovastaavalle ja rupattelevani leirin ruokamääristä ja logistiikasta. Ymmärrän kuitenkin ajoissa vetäytyä aikeestani ja tyydytän uteliaisuuteni Roihusta leirin nettisivuilla. Ja sieltä löytyykin kaikenlaista mielenkiintoista:

”Roihun muonitus hoidetaan ostopalveluna. Roihulla syödään neljä kertaa päivässä: tarjolla ovat aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala. Leiriläiset ruokailevat aina omassa alaleirissään sijaitsevassa keittiössä. Leirin aterioista lounas ja päivällinen toimitetaan leirille valmiina, aamiainen ja iltapala valmistetaan leirillä.”

Selvä homma. Leirin ruokahuolto varmistetaan siis valmistamalla pääateriat keskuskeittiöillä. Ei mitään nostalgista kenttäkeittiötohellusta eikä vaihtelevaa ruuan laatua. Tällä leirillä nuoriso ei tule kärsimään ainakaan nälästä. Veikkaan, että lätynpaistolle on sentään varattu oma aikansa ja paikkansa.

 ”Roihun kaltaisilla isoilla suurleireillä on tärkeää, että ruokailu ja varsinkin ruokailua edeltävä jonottaminen sujuu jouhevasti. Roihu on tuottanut informatiivisen videon suurleiriruokailun anatomiasta, check it out!”, verkkosivuilla kehotetaan. 34 000 ruokailua päivässä edellyttää toimivaa linjastoa. Kangaspussissa kulkevat omat, ruokailun jälkeen pestävät ruokailuvälineet ovat sympaattinen ja perusteltu leiriläisen varustelisä kertakäyttöastiajätevuorien sijaan.

”Ruokalista säilyy yllätyksenä leiriin saakka, mutta nyt jo on tiedossa, että leirillä tullaan tarjoamaan erilaisia kastikkeita, pataruokia, kiusauksia ja pasta-aterioita. Myös erityisruokavalion ruokailijat ruokailevat oman alaleirinsä keittiössä.”

Partiolaisten suurleiri Roihu

Voi miten mielelläni tietäisinkään, mitä partioleireillä nykyisin syödään. Itse tiedän, miltä maistuu leiriläisen suussa makaroni-nötköttipata ja jauheesta valmistettu mustikkakiisseli. Niistä kokemuksista on kuitenkin neljä vuosikymmentä aikaa. Millaisen reitin kulkevat Roihun huollosta vastaavaan keittiöön saapuvat elintarvikkeet? Kuinka suuri osa niistä on tuotettu Suomessa, mitä tulee Amerikasta, mitä Aasiasta, mitä Afrikasta. Missä on tehty puolivalmisteet ja millaisia säilytysaikoja leirielintarvikkeilla on? Miten toimivat kylmä kylmänä, kuuma kuumana -järjestelyt? Leirillä kuluu joka päivä tonneittain ruokaa.

Eri ikäkausille suunnatuissa ohjelmissa on myös ruuanlaittoa. Samoajien (15-17 vuotiaita partiolaisia kutsutaan Samoajiksi) Hyvinvointi-aktiviteetin varustelistassa mainitaan nimittäin mukaan otettavina kaasutrangia, kaasua, puukko sekä ruokailuvälineet, joita tarvitaan Samoajasyömingeissä. Hmmm – mitähän siellä syödään, lieneekö kalastusrasti? Samoajien seikkailulistan ruokaan liittyvää osiota täydennetään Taiteiden yössä. Hyönteisruoka-aktiviteetin varustelistassa on velvoitus muistaa ottaa mukaan paitsi ruokailuvälineet, myös rahaa. Joku tulee ilmeisesti tuolloin paikalle tuotteistettu hyönteisateria mukanaan. Kannattanee seurata leirin somepäivityksiä ja niiden puhuttelevia ilmetallennuksia.

Vaeltajien (näitä ovat 18-22 vuotiaat partiolaiset) ruokaan liittyviä erätaitoja koetellaan hiukan edellistä haasteellisemmin. Erätaidot-aktiviteetin varustelistaan kuuluu uusiokäyttöön soveltuva ruokalusikka. ”Uistin & koru” -otsikko viitannee siihen, että jos kala ei uistimella nappaa, askartelutulos siirtyy korulippaaseen. Ruuanlaittovälineistöä on lueteltu rohkeasti: puukko, tulitikut, trangia tai muu retkikeitin, retkikeittimen kattila (sekä kansi ja kahva) 2 kpl ja paistinpannu sekä ruokailuvälineet. Vaeltajien ennakkotehtävänä on ollut miettiä valmiiksi retkiruokaresepti. Vaihdellaankohan rastilla reseptejä? Kokkaushaasteeksi tulee ilmeisesti jonkun toisen visio herkullisesta retkiruuasta. Entäpä raaka-aineet, mistä ne tälle pisteelle hankitaan?

Partiolaisten suurleiri Roihu

Kiihtymykseni alkaa nousta jo sellaisille kierroksille, että selailen leirin vierailupäivästä kertovaa sivustoa. Jospa menisin käymään itse paikan päällä? Kokemaan metsään upotetun leirikaupungin tunnelman ja näkemään omin silmin sen elintarvikejärjestelmän. Mutta ei sittenkään. Parasta pöytään Pirkanmaalta -hankkeen toiminta-alueella on kolmisenkymmentä partiolippukuntaa, joista joku saattaisi haluta kehittää omaa toimintaansa lähiruokalippukunnan suuntaan. Mielenkiintoisia aiheitahan riittää alkaen siitä, mistä lippukunnassa käytettävä ruoka hankitaan. Asiasta keskusteltaessa herätettäisiin ajatuksia ruuasta ja sen lähteistä ja kannustettaisiin loogiseen ajatteluun. Lähialueiden maatiloja pyydettäisiin myös yhteistyöhön: paikallisiin ruuan tuottajiin ja heidän ajatuksiinsa tutustuttaisiin tilavierailuilla.

Partiolaisuuteen yhdistyy luontevasti myös monenlainen jokamiehenoikeuksien hyödyntäminen: luonnon villiyrttien tunnistaminen ja hyötykäytön oppiminen tai marjojen kerääminen ja kuivaaminen. Taitojen lisääntyessä voi tavoitteena olla tuotteistaa mustikkametsä, järjestää lähiruokaleiri tai työstää lähiruoka-ajattelua eteenpäin vaellusruokailuissa.

Nyt jo pyörryttää, kun ymmärrän, että onnistunut konsepti voitaisiin monistaa jopa valtakunnalliseen käyttöön. Pidän silti mielessä, että kompastelut ja hankaluudet ne vasta opettavaisia ovatkin. Alkumetreillä olemme jo visioineet, että vastuullisuus tekee iloiseksi, tuottajien sekä heidän peltojensa, eläintensä, pihapiiriensä ja yrittäjyytensä kohtaaminen tekevät globaaleista kysymyksistä paikallisia. Tavoitteenamme on ruokailu ilman ahdistusta.

Huomaan jo melkein odottavani talvea ja palavereja partiolaisten kanssa.

 

Kirjoittaja on Parasta pöytään Pirkanmaalta -hankkeen projektipäällikkö Anu Tuomola